Greentechiä opiskelijan silmin

Sanni
Greentech
ebm-papstin toiminnassa ympäristöystävällisyys on nostettu etusijalle. Yhtiön pitkäaikaisena periaatteena on uusien tuotteiden taloudellisuuden ja ympäristöystävällisyyden parantaminen. Tällä periaatteella toimii myös yhtiön Greentech-toimintamalli. Greentech huomioi energiatehokkuuden sekä tuotteissa että niiden valmistuksessa. Toimintamallia noudattamalla yhtiö on onnistunut vähentämään sekä tuotantonsa että tuotteidensa energiankulutusta kymmenillä prosenteilla. Käytännön esimerkkejä tästä ovat mm. tehtaassa syntyvän hukkalämmön hyödyntäminen sekä aurinkoenergian käyttö.

Greenday
Yhtiö järjestää vuosittain ympäri maailmaa kaikissa toimipisteissään Greenday-tapahtuman. Tapahtumalla halutaan innostaa työntekijöitä ympäristöasioiden suhteen ja parantaa heidän valmiuksiaan tehdä ekologisia tekoja. Ympäri maailman työntekijät ovat Greendayn kunniaksi kulkeneet työmatkoja polkupyörällä, istuttaneet puita sekä osallistuneet luonnonsuojelutehtäviin. Suomessa työntekijät ovat mm. osallistuneet WWF:n järjestämään öljyntorjuntakoulutukseen, ja suuri osa henkilöstöstä kuuluukin
WWF:n vapaaehtoisiin öljyntorjuntajoukkoihin.

Ympäristöystävällisyys jokapäiväisessä työnteossa
Yhtiö ja työntekijät huomioivat ekologisuuden myös päivittäisessä työnteossa. Yksi tärkeimmistä ympäristöteoista ovat tuotteiden kuljetuksessa käytettävät kierrätyslaatikot. Perinteisten pahvilaatikoiden sijasta yhtiö käyttää lähetyksissään vanerisia laatikoita, jotka aina käytön jälkeen lähetetään takaisin tehtaalle käytettäväksi uudelleen. Laatikot saadaan myös helposti taitettua kasaan eli ne eivät vie tyhjinä paljoa tilaa. Yhtiö pyrkii muutenkin aktiivisesti vähentämään kuljetuksista syntyvän jätteen määrää. Pahvia ja muovia käytetään aina vain vähemmän ja kaikki mahdollinen pyritään kierrättämään.
Yhtiö kannustaa työntekijöitäänkin ekologisuuteen monella tapaa. Jätteiden lajittelu sekä paperin ja pahvin kierrätys on otettu työpaikalla huomioon. Paperia pyritään myös säästämään vähentämällä tulosteiden määrää. Työnteko on mahdollista ja toimivaa myös täysin paperittomassa toimistossa.