ebm-papst-konsernille uusi hallituksen puheenjohtaja

Puhallin- ja moottorialan markkina- ja teknologiajohtajan, ebm-papst-konsernin, uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty Stefan Brandl (48). Brandl aloittaa tehtävässään 1.1.2017. Siihen saakka operatiivinen johtaja Thomas Wagner jatkaa konsernin hallituksen vt. puhemiehenä.

Osakkeenomistajien valinta kohdistui sisäiseen ratkaisuun yksimielisesti. Osakkeenomistajat kertovat: ”Verrattuna ulkopuolisiin ehdokkaisiin Stefan Brandl löi läpi tiimipelaajana, jolla on vahvat johtamistaidot, korkea ammattitaito sekä näkemystä tulevaisuudesta.” Konsernin hallituksen jäsenenä Brandl on viimeisen puolen vuoden aikana johtanut yrityksen strategista kurssia yhdessä kollegoidensa kanssa.

Brandl, joka on työskennellyt yrityksessä vuodesta 1991, johtaa ebm-papst Landshutia. ”Luottamus, jota osakkeenomistajat ja kollegani ovat osoittaneet, on minulle suuri kunnia ja kannustin”, kertoo Brandl. ”Sitoudun varmistamaan, että ebm-papst jatkaa selkeässä johtoasemassa numero ykkösenä kansainvälisillä puhallin- ja moottorimarkkinoilla.”

Stefan Brandl
Stefan Brandl on valmistunut Schweinfurtin ammattikorkeakoulusta (University of Applied Sciences), missä hän opiskeli sähkötekniikkaa erikoistuen energiateknologiaan. Valmiina insinöörinä hän aloitti uransa ebm-papst-konsernissa vuonna 1991. Siitä lähtien hän on toiminut yrityksessämme useissa johtotehtävissä. Helmikuusta 2007 lähtien Brandl on toiminut ebm-papst Landshutin toimitusjohtajana, ja toukokuusta 2016 lähtien ebm-papst-konsernin toimitusjohtajana. Konsernin toimitusjohtajana hän on niittänyt mainetta myynnin asiantuntijana ja innovaattorina, ja hänen tavoitteensa on säilyttää konsernin menestystarina tuleville sukupolville. Tämän saavuttamiseen hän käyttää modernia, tiimisuuntautunutta johtamistapaa. Stefan Brandl on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta. Hän on syntynyt Kitzingenissä mutta asuu perheineen Landshutissa.